Arki

Korona-aika, kotikoulu ja yksi väsynyt äiti

Ensialkuun uskottelin itselleni ja muille, ettei korona vaikuta hirveästi omaan arkeeni, koska vietän muutenkin todella paljon aikaa kotona, mutta näin (en edes tiedä kuinka monen viikon jälkeen) voin todeta, että kyllä se vain vaikuttaa! Eikä välttämättä niinkään fyysisesti, mutta henkisesti korona alkaa viedä voiton. Miten teillä muilla vanhemmilla? Onko korona-arki ihan iisi biisi?

Alta voit lukea tämän aamun heikkona hetkenä raapustamani ajatukset koronan vaikutuksesta omaan henkiseen hyvinvointiini ja siitä, miten korona-ajan myötä välillä keittää yli.

Yökkäreissä puoleen päivään

Tätäkin tekstiä kirjoittaessa seison tässä läppärin luona yökkärihousut jalassa ja tukka sotkussa, vaikka olen viimeiset pari tuntia miettinyt päivävaatteisiin pukeutumista. Yökkärit on vaan niin mukavat päällä ja mitä se nyt lopulta edes haittaa vaikka ne olisi pitkälle päivään saakka päällä, koska kotonahan täällä ollaan ja eihän meille näin poikkeusaikoina kukaan tule käymään, eihän?!… (tätä tekstiä kirjoittaessa kyllä vain tuli, hitsi vieköön!)

Pienet omat pakomatkat vessaan ovat moninkertaistuneet

Henkisen hyvinvointini kannalta olen tehnyt viime viikkojen aikana pieniä pakomatkoja vessaan, jotta saan edes hetken olla rauhassa itsekseni. Lapset ovat tämän toki viime aikoina hoksanneet ja varsinkin pienin saattaa mesota oven ulkopuolella niin kauan, kunnes on saanut savustettua äitinsä vessasta ulos. (Tämän tavan voisin toki painaa mieleeni ja laittaa käytäntöön sitten kun tuo sama lapsi on teini-ikäinen. Mitäköhän hän tykkäisi siitä, että äiti paukuttaa vessan ovea koko ajan ja savustaa teinin vessasta ulos…) 😉

Wilma ja kotikoulu overload

Wilmasta paukkuu viestejä päivittäin ja vanhimman lapsen läksyjä tarkastaessa ymmärrän usein, kuinka heikko matikkapää mulla oikeasti on. Ajoittain joudun pähkäilemään pitkään itsekin mistä oikein koko läksyssä on kyse, jotta läksyt luonnistuu. Mietinkin miten ihmeessä olen saanut kirjoitettua matikan läpi? En yhtään tiedä. Tuurilla varmaan…

Rauhalliset kahvihetket olette pelkkä kaunis muisto vain

Aamukahvi on itselleni lähes pyhä asia. Nautin yksin kaikessa hiljaisuudessa kahvin juomisesta ja koen olevani hieman parempi ihminen aamukahvikupposen jälkeen. Nykyään aamukahvin nauttimisesta on poistunut rauha, hiljaisuus ja oikeastaan kaikki se, mistä rauhallisessa kahvihetkessä nautin. Nykyään se on vain kahvi ja usein kylmä sellainen. Silti olen jollain ihmeen keinolla onnistunut lähes tuplaamaan kahvinjuontini. Se kun taitaa tässä arjessa olla kultainen polttoaine, ken tietää…

Niin meni rauhallisen kahvihetken myötä myös oma-aika

Hyvästi omat ajatukset, oma aika ja mielenrauha. Tervetuloa mielen sirkus, usein palava proppu ja hetkelliset romahdukset. Olen ajoittain unohtanut aikuisena olemisen ja ajautunut teini-ikäisen ja jopa taaperoikäisen henkiselle tasolle ja löytänyt itseni kiukuttelemasta kuin pieni lapsi. Jälkikäteen oma käytös harmittaa, kunnes löydän itseni jälleen teininmäisen käytöksen parista. Tämä tuntuu olevan tällainen petollinen ympyrä ja ajattelen sen johtuvan oman ajan puutteesta. Kyllä ainakin itse koen, että oma aika lataa vanhemman henkisiä energiatankkeja, joiden avulla voi välttää teini-ikäiseksi muuttumista…

Herättelen itselleni turhia toiveita, jotka kohtaavat realismin joka aamu

Mietin ja uskottelen itselleni lähes joka ilta, että huomenna voisin herätä aikaisemmin, jotta voisin aloittaa päiväni ihanan harmonisessa ja rauhallisessa tilassa jossa olen itseksesi hetken omien pilvilinnojeni kanssa. Silti joka aamu herään vasta sen jälkeen kun lapset ovat nousseet ja se tuntuu hieman samalta, kuin heräisit yöunilta vilkkaan moottoritien varrelta. Et tiedä minne uskaltaisit liikkua tai mennä, ettet jää auton alle. Ei ole mitään minne voisi piiloutua. XD

Korvat ovat tainneet turtua äiti -sanan kuulemiseen

Viimeisten viikkojen aikana äiti -sana on kuulunut niin usein, että kuuloni on tainnut alkaa turtua sen sanan suhteen. Kuulen kyllä säännöllisin väliajoin jotain muminaa, mutta aina en ole varma mistä on kyse. En tiedä oliko asia tarkoitettu minulle, enkä aina jaksa ottaa selvää. Sinnikkäät lapset kyllä varmistavat, että asia menee äidille perille. 😀

Ruokaa, ruokaa ruokaa…

Ruokaa kuluu PALJON ja sitä saa valmistaa PALJON. Päivän mittaan tuntuu, että ajoittain elän keittiössä. Yksi ateria on syöty ja toista saa alkaa valmistamaan. Meillä oli tänne uuteen taloon muuttaessa tarkoitus varmistaa, että sääntö: ”olohuoneessa ei syödä” alkaisi toteutua, mutta kyllä väsyneenä mutsina olen tätä sääntöä usein rikkonut itseni ja lasten kohdalla.


Onhan tästä kotona olosta ja muusta hyviäkin puolia, mutta nyt rehellisesti oli pakko laittaa omat ajatukset jakoon, koska tämän äidin oli vaan pakko tehdä niin. Päivittäin keskustelen 90% keskusteluistani lasten kanssa, joille en voi sanoa, että äiti nyt ein vaan yksinkertaisesti aina jaksa tätä soopaa, mutta onneksi voin kirjoittaa ajatukseni suoraan tänne blogiin, josta lapset voivat sen käydä 15 vuoden päästä lukemassa. XD

Terkuin,

Koronan väsyttämä äiti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.